Pelargonia
*
Rakastan pelargonioita.
*
Olen aina rakastanut. Ehkä minussa asuu pieni mummo; pelargoniathan ovat mummokukkia. Ihailin joka parvekkeella auringossa hehkuvia pelargonioita parikymppisenä Italiassa asuessani. Ranskassa opiskelijavaihdossa katselin kaiholla eri punaisen sävyissä hehkuvia pelargonioita talojen rappusilla. Mietin: Jonain päivänä vielä minulla on omat portaat ja niillä pelargonia. Silloin olen itsenäinen, vapaa ja onnellinen.
*
Ensimmäinen kotini lapsuuden jälkeen löytyi Helsingin Punavuoresta, Pursimiehenkadulta yhdestä pomminreikätalosta. Muistan edelleen sen huumaavan vapauden, joka kohisi suonissani, kun astuin ensi kerran rumaan mutta omaan rappukäytävään.
*
Asunnossa oli kaksi huonetta, keittokomero keskellä ja parveke. Jaoin ne serkkutytyön kanssa. Minä sain parvekkeen puolimmaisen huoneen. Parveke oli pieni ja pelottavan korkealla, mutta se oli parveke. Sinne hankin ensimmäisen ikioman pelargonian. Ja paljon muita kasveja. Se oli ensimmäinen oma vapauden ja itsenäisyyden kaupunkipuutarhani.
*
Kun neljännesvuosisata myöhemmin sain kaupanvahvistajalta kohtuuttoman suuren antiikkiavaimen kouraani ja ikiomat rappuset sekä unelmieni vanhan talon maalta, ensimmäinen asia jota ajattelin, oli pelargonia. Täytyy hommata pelargonia portaille.
*
Nyt elän unelmaani pelargonioiden ja muiden kasvihienouksien kanssa maalla kakkoskodissa aina kun silmä välttää. Muistelen nuoruuden matkojani maailmalla. En enää kaipaa mihinkään, paitsi tänne, villiin vehreään puutarhaani, kasvien kanssa juttelemaan, elämään ja taiteilemaan. Täällä saan läpsytellä varvastossuissani venähtäneellä nurmikolla, eikä kellään ole asiaa arvostella. Täällä saan toteuttaa itseäni, olla itsenäinen, vapaa ja onnellinen.
*
Olemme tulleet kotiin, minä ja pelargoniani.
*